Vahtii puolestanne.
Tasainen lämpö, tasainen lämmin käyttövesi, hyvä sisäilma.
Asennus ilman remonttia tai käyttökatkoa. Alkaa kahden viikon kartoituksella. Kaikki data Suomessa.
Vahtiilämpöä.vettä.kylmää.ilmaa.
Vahtii
Lämpöä
Lämpötilan pudottaminen on tehokkain yksittäinen keino säästää energiaa. Vahtii pystyy siihenkin. Mutta säästö syntyy myös virityksestä ja tyhjistä tiloista, ilman että kukaan palelee. Vähemmän kuin pudottamalla, ja ilman että kukaan huomaa sitä. Lämpötilaa lasketaan vain liian lämpimistä ja tyhjistä tiloista, ei niistä, jotka ovat käytössä.
Vettä
Huoneistokohtainen vedenkulutus mitataan ja raportoidaan asukkaalle ja omistajalle lähes reaaliajassa. Laskutus perustuu mitattuun kulutukseen, ja vuoto huomataan samana päivänä. Kun asukas näkee kulutuksensa heti, hän näkee myös mistä se syntyy.
Kylmää
Kylmälaitteet käyvät sähköllä ympäri vuoden. Niillä ei ole taukoa kuten lämmityksellä, joten pienikin huomaamaton virhe lisää kustannuksia jatkuvasti. Kompressori ja lauhdutin joutuvat tekemään enemmän töitä, eikä sitä välttämättä huomata, koska mikään ei hälytä. Vahtii näkee muutoksen siinä miten laite käyttäytyy, ja kertoo mitä kannattaa tarkistaa.
Ilmaa
Kanavapaine, lämpötilat ja käyntiajat on aseteltu käyttöönotossa, ja ne ovat todennäköisesti oikein. Vahtii mittaa pysyykö kone niissä, ja näkyykö siellä esimerkiksi jälkilämmitystä ja jäähdytystä samaan aikaan. Kun kaikki on kunnossa, sisäilma pysyy hyvänä eikä energiaa mene hukkaan.
Todennettu säästö
26 %
vähemmän lämmitysenergiaa, säästöä 189 MWh vuodessa
Mitattu pilottikohteessa talvella 2025–2026 ja normitettu Ilmatieteen laitoksen lämmitystarveluvuilla: kulutus on muunnettu normaalivuoden tasolle. Leuto tai kylmä talvi ei vääristä vertailua.
Miten se toimii
Laitteet voivat olla ehjiä, anturit kunnossa ja hälytykset hiljaa, ja silti energiaa kuluu enemmän kuin tarvitaan. Silloin vika on säädössä. Se ei ole merkki tulevasta viasta vaan itse vika, ja se on voinut olla siellä käyttöönotosta asti.
Säätö on se osa jota ei tarkasteta, koska se näyttää olevan kunnossa. Väärä asetus ei näy vikana.
Vahtii mittaa mitä laitteet oikeasti tekevät ja näyttää sen tarkasti, sen jälkeen säätöjen asetus onnistuu kerralla.
Kun säädöt on viritetty kohdalleen, sama mittaus jatkaa työtä toisessa tehtävässä. Nyt tiedetään miltä normaali näyttää, joten poikkeama erottuu. Laite joka on alkanut käyttäytyä eri tavalla, näkyy jo ennen kuin tulee kiire.
Sama menetelmä toimii kylmässä ja vedessä. Kaupan ja hotellin kylmälaitteissa sulatusjaksot ja kompressorin käynti viritetään niin, että tavara pysyy kylmänä pienemmällä sähköllä. Vedessä huoneistokohtainen kulutus mitataan reaaliajassa ja näkyy asukkaalle ja omistajalle sellaisenaan.
Ota yhteyttä
Kerromme mitä kiinteistössäsi kannattaa mitata ensin.
